KMJ 2018: Ohjelma julkistetaan toukokuussa!

Yhdeksännet Kauniaisten musiikkijuhlat järjestetään 27.10.–4.11.2018. Festivaalin teemana on Muisto – Tuntematon ja ohjelma julkistetaan Granipäivänä toukokuussa.

               

Uutiset

 

Kauniaisten musiikkijuhlat alkaa klo 18

Seitsemännet musiikkijuhlat alkaa esitelmällä naissäveltäjistä

Kauniaisten musiikkijuhlilla harvinaisen tasainen sukupuolijakauma

Kauniaisten musiikkijuhlat 2016 rakentuu kahdesta pääteemasta. Toinen on jousikvartetit, usein yhdellä tai kahdella jäsenellä lisättynä. Toisena kantavana ajatuksena on esitellä useita merkittäviä naissäveltäjiä. Tämän vuoden säveltäjistä yli puolet ovat naisia.

Seppo Kimasen viimeinen festivaali

Kauniaisten musiikkijuhlat syntyi ajatuksesta että voidaan luoda suuria ajatuksia ja tunteita ilman mittavia ulkonaisia puitteita. Tämä oli lähtökohtana kun sellotaiteilija, professori Seppo Kimanen 60-vuotishaastattelussaan totesi, että hän vielä voisi ajatella perustavansa pienen, korkeatasoisen festivaalin. Nyt, kuuden vuoden ja seitsemännen Kauniaisissa pidetyn musiikkijuhlan jälkeen hän jättää lopullisesti festivaalien järjestämisen taakseen

  

 

VI STÖDER    ME TUEMME    WE SUPPORT

                                           

 

YRITYSPARTNERIT     PARTNERS